Tämä Bambimekko on kummitellut päässäni jo niin kauan, että nyt oli pakko ryhtyä tuumasta toimeen.
Vaaleanpunainen pilkkukangas löytyi täältä meidän Kangas Outletista, muut kankaat ovat retroa.
Kaava on tuttu kolme konstia. Tosin voisi jo pikkuhiljaa alkaa löytymään jokin muukin simppeli mekon kaava.
Kaverin vauvalle ompelin tämän perhosmekon. Kaavan piirsin itse, idea on kuitenkin sama kolmen konstin mekko. Malli vain enemmän A-linjainen.
Apilakankaasta syntyi sitten singoalla esikoiselle.
Kangaskaappi pursuilee ihania veloureita ja trikoita, joista suunnittelen tekeväni vaikka minkälaisia tunikoita ja mekkoja. Ompelulistan kärjessä keikkuvat välikausi- ja talvipipot tytöille.
Aloitin työt toissa viikolla, koulukin alkaa ihan kohta ja kaikki harrastukset alkavat pyöriä täysillä.
Kukahan vääntäisi kellooni lisää aikaa...?
sunnuntai 21. elokuuta 2011
lauantai 30. heinäkuuta 2011
Kesämekkokelejä
Eipä ole menneet mekot hukkaan tänä kesänä. Kuumin kesä ties moneenko vuoteen, väittää uutisotsikot. Vilpoisissa kesämekoissa on vauhtivarpaiden mukava viilettää :)
Kesä ei ole vielä ohi, jos säätiedotteisiin on uskominen. Vielä tulee kauniita päiviä -kesämekkokelejä!
Ps. Uusi ulkomuoto, ei ehkä niin hattarainen mutta raikas :)

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Motivaatio hohoi...?
Mä olen niin lomalla. Ei kiinnosta yhtään tehdä mitään! Ja juuri kun ajattelin, että ompas kiva kun kesällä sitten ehtii tehdä käsitöitä.
Tasan ainoa asia minkä olen saanut juhannuksen jälkeen tehtyä, on tämä vanhojen farkkujen tuunaus. Pitsijutut olen siis lisännyt itse.
Noniin sitten, missä päin Suomea se motivaatio sijaitsee? Potkikaa sitä tänne suuntaakin vähän...?

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Juhannusruusuja
Ihastuin tähän Amy Butlerin kankaaseen, aivan kuin juhannusruusuja! Joten esikoinen sai tästä kauniin kesäisen juhannusruusumekon.
Tässä vielä kuvaa muutamasta mekosta in action!
Ihanaa keskikesän juhlaa kaikille lukijoille! Toivotaan että säätiedotus on väärässä ja saamme aurinkoisen juhannuksen.

perjantai 17. kesäkuuta 2011
Retromekkoja
Hatuntekijästä on tullut mekontekijä, siltä tuntuu koska niin koukussa olen nyt näiden mekkojen ompelemiseen. Tosin eipä hatuilla niin kovaa tarvetta olekaan näin kesällä, vaikka Suomen kesä nyt onkin toisinaan aika kyseenalainen.
Kolmen konstin mekko on tullut suosikikseni sen jälkeen kun hieman muokkasin kaavaa. Enää se ei ole niin säkkimäinen.
Tällä hetkellä olen ihastunut retrokankaisiin. Kaikki isot kukkakuviot viehättävät silmää jostain syystä. Niimpä olenkin tuhonnut retrokangasvalikoimaani.
Nämä olivat ennen verhot. Kangas on sellaista voileen tyylistä ohutta puuvillaa/pellavaa. Pallokangas on kangastukusta ja nauha neppinapista, jonne oli muuten tullut paljon kivoja nauhoja. Vinkkinä siis tämän seudun ompelijoille.
Meidän kuopuskin sai ensimmäisen oman konstimekon tästä kukkakankaasta, jonka löysin kirppikseltä. Pöytäliinan virkaa toimittanut menneisyydessään. Pallokangas on jostain nettikangaskaupasta, en kykene muistamaan mistä. Nauha askartelutukku Charlotasta. Tässä pienemmässä koossa (92cm) tulee kivasti esille tämän mallin a-linjaisuus.
Tämän mekon tein tilauksesta kaverille, ja tässä retrokangasta on tuo helman, hihojen ja aplikaation ruskea kukkakangas. Nekin ovat vanhasta verhosta. Ruutukangas on kangastukusta ja nauha samasta askarteluliikkeestä kuin ylempi limeruutuinen.
Tuosta tuli suosikkini. Omalle tytölle tulossa samanlainen.
Mekkoaiheessa pysytään edelleen, vaikka retroista muihin aiheisiin. Tällä kertaa on vuorossa singoallat. Onnistuimpa löytämään veemäisen kankaan ommella ja aplikoida. Viskoosi-elastaani. Maailman liukkainta ja lörpöintä käsitellä. Mutta ajattelin vain kangasta ostaessa, että on varmasti mukavantuntuiset päällä. Ja kangashan on eurokankaasta.

tiistai 7. kesäkuuta 2011
Herkkumekko
Tein kaverin tytölle mekon. Vaikka nyt itse sanonkin niin tästä tuli kyllä aikasta herkku. Tässä on nyt vain sellainen ongelma, että mun on aivan pakko saada tämmönen tehtyä meillekin :D
Kankaat on sieltä ja täältä, jämävarastoja yritin tuhlailla. Ja kaava on se kaikkien tuntema kolme konstia.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Pienet sammakot...
Ikuisuusprojekti tuli vihdoin valmiiksi. Kankaat on olleet kaapissa ja visio päässä jo monta kuukautta, mutta ei ole saanut aikaiseksi.
Nyt alkaa olla kesämekkokelit käsillä, joten siinä mielessä kreivin aikaan tuli valmista:
(sammakkokangas tiritom)
Edellisen postauksen paidatkin ovat päässeet heti käyttöön:
(housut Pim Pam):
----------
Meandin tipuhousujen innoittama syntyi samanmalliset perhoshousut:
Neiti pääsi niitä testaamaan, ihan ketterästi niissä pystyi kiipeämään ainakin tv-tason päälle...
Helteistä viikkoa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)