perjantai 15. huhtikuuta 2011

Ommeltu on...

Aika paljon kaikenlaista on tullut tehtyä. Saumurin kanssa on ollut aikamoista extremeompelua, pääosin aikani menee katkenneiden lankojen takaisin virittelyyn ja muuhun mukavaan. Koneen työmotivaatio alkoi olla niin alhaalla ja työjälki niin kelvotonta, että päätin armahtaa koko rakkineen ja päästää sen eläkkeelle. Tai sanotaan nyt niin, että hän brakasi ja hylkäsi minut. Joten pikku breikki edessä. Uusi saumuri nököttää kyllä paketissa tuossa lattialla, mutta en ole vielä jaksanut perehtyä lankojen pujotuksiin jne.

Tässä nyt sitten yhdessä jonossa kaikki mitä on viime aikoina syntynyt:

Avalle leijonahousut:

Sagan mäyrispaita:


Ja kesämekko:

Sekä leijonasetti:

Pyrstöpuoli:

Pipoja maailmalle:


Avan mansikkahousut:

Jotain muutakin kuin vaatetta välillä, lorupussi:

-----------

Minusta ja näistä tekeleistäni tehtiin tänään yllättäen juttu Hollolan Sanomien kesäliitteeseen. Pääsiäisen jälkeen tuo kaiketi julkaistaan sitten. Tytöt olivat kovasti mukana tilanteessa. Toimivat vaatemannekiineina ja Saga antoi myös oman lausuntonsa lehdistön edustajalle. (Kuiskasi korvaani kesken kaiken: Äiti, koska minä saan puhua, minulla on asiaa).
Neideillä oli päällään tietysti jotain äidin tekemää, molemmilla housut.



---------

Huomenna tämä konkkaronkka suuntautuu lapsimessuille, saa tulla nykimään hihasta jos näette! Ikasyrin osasto on ainakin takuuvarma bongauspaikka ja meidän neidit haluavat mennä hoitamaan babyborn nukkeja (olisipa siellä edelleen se nukketaivas mikä viime vuonnakin...). Eipä ainakaan tarvitsisi tapella yhdesta ja samasta nukesta, kuten kotona.

Paistetta viikonloppuun, toivotteleepi



+Prinsessat.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Helppo mekko

Ottobren jossakin numerossa oli kivannäköinen kesämekko, nimeltään kolmen konstin mekko. Versioita siitä oli siis kolme, hihaton, frillahihainen ja puhvihihainen.

Kokeilin sitä hihatonta versiota ensin. Oli tosi yksinkertainen tehdä. Malli oli kuitenkin ehkä pieni pettymys, kuvissa mekko näytti ihanan A-linjaiselta, mutta valmiina tämä on aika "säkkimäinen".

Alle ompelin aika peruksen pallokankaisen trikoopaidan.


Toisen version lyhensin toppi mittaiseksi. Pallopaita nyt ei aivan yhtä hyvin sovi tuonne alle, eikä sitä ole tarkoitus siellä pitääkään.


Molempien mekkojen kangas on ohuttaa puuvillaa, joten kesällä varmaan mukavan vilpoisat!

Tulossa on vielä kolmas mekko saman kaavan mukaan, mutta puhvihihoilla. Toivon, että siinä tuo malli näyttäisi vieläkin toimivammalta.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Pipopostaus vol. 256

Näitä olen nyt yrittänyt tahkota joka ilta töiden jälkeen ja kaikki vapaa-ajat aika hyvin näihin on uponnutkin. Perhe-elämä kärsii ja tästä syystä päätin, että ainakaan niin kauan kun olen töissä tämän kevään aikana, en tee enää muille mitään. Aika ei vain yksinkertaisesti riitä ihan kaikkeen. Toki ne teen, mitä olen luvannutkin tehdä!

Tässä kuitenkin tämmöinen rivi kaikenlaisia söpöjä pipoja, osa on meille ja osa muille.



sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Jotain neulottua

Tämä projekti jäi hetkeksi kesken ja tein sen loppuun tuossa reilu viikko sitten. Eli vielä toinen lörppämallinen neulepipo, itselleni tämäkin. Tämmöisen voisi kyllä toteuttaa lapsillekin välikauteen! Täytyy varmaan kokeilla....?


keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Tipunen

Esikoinen tilasi minulta "lintuhousut", ja tämmöiset sai:



Tilauspipojakin olen taas luvannut muutamat surruutella.
Roolini on kuitenkin nyt muuttunut kotiäidistä työssäkäyväksi äidiksi, joten yrittäkää olla kärsivällisiä kanssani! Töiden jälkeen on jäätävä vielä aikaa kodille ja perheelle, joten viikolla vapaa-aikaa tähän ompeluharrastukseen on aika vähän. Viikonloput ovat sitten enemmänkin sitä minun ompeluaikaani. Joka päivä kuitenkin yritän saada aina jotain tehtyä :)
Lisäksi minua risoo nuo kangastilaukset, kun tuntuu että niitä saa nykyään ihan järkinään odotella viikonpäivät!! Se on tosi ärsyttävää, kun muuten olisi aikaa tehdä ja sitten kankaat harhailevat jossain maailmalla.

Tässä kuvaa yhdestä hauskasta tilauspiposta. Kuuraketti siinä kiitää:



lauantai 12. maaliskuuta 2011

Perhonen lentää liihottaa....

Meidän neidin housuissa.

Halusin tehdä tytölle jotkut kivat ja kesäiset velourhousut. Jostain syystä minua nyt viehättää tuo limen ja v.punaisen yhdistelmä, joten nuo värit sitten valikoituivat näihinkin housuihin.




Housuista tuli neidin suosikit heti. Mitäs tykkäätte?

torstai 10. maaliskuuta 2011

Jaffa

Ostin kerran tuollaista raidallista velouria, mutta värit olivat meille vähän hassut niin en ole keksinyt siitä mitään tekemistä. Yhtenä päivänä mieleeni kuitenkin tuli tämmöinen raikas raidallinen "jaffa" mekko. Tästä tuli aika kiva!


Aina parempi jos kangas olisi ollut froteeta, nyt se on kesällä liian lämmin, mutta keväällähän tuo nyt menee.